tiistai 4. lokakuuta 2011

Sukkia ja pipoja

Kudoin muutaman aikuisen pipon tuolla vauvan myssymallilla. Aikuisten mallissa korvaläpät voi kääntää ylös päin ja näin pipo ei ole aivan munankuorena pään ympärillä. Toinen pipo lähtee ystävän miehen siskolle kokeiluun ja toinen lila pipo odottaa omaan päähän kunhan tulee hieman viileämpää. Pipot on tehty kaksinkertaisesta langasta ja uskon, että ne ovat talvella lämpimät. Lanka on tuollaista mohairlankaa, jossa on kiiltävää lankaa seassa, kuvassa se ei näy kovin hyvin.




Sukat olen kutonut ihanasta Novitan tico tico -langasta. Toiset sukat kudoin kaksinkertaisesta langasta ja toiset yksinkertaisesta langasta. Lanka on aika ohutta joten yksin kertaisten kutomiseen meni suht kauan aikaa. Kaksinkertainen lanka meni hyvin kohdalleen ja värit vaihtuvat langoissa yhtä aikaa. Käytän villasukkia koko talven ja sen vuoksi niitä saa olla useammat parit. Tosin sukkalaatikko pursuaa jo nyt vähän yli eli seuraavat sukat taidan tehdä jollekin kaverille vaikka joululahjaksi.

Tässä tico tico-langassa oli ihanat värit. Olen alkanut tykkäämään tuosta oranssista ja keltaisesta. Ainakin sukkiin ne värit sopivat.

2 kommenttia:

  1. Kivan väriset sukat! Pipo päässä naama peruslukemilla, joo tiedän: vaikee hymyillä kuvassa jota ite ottaa.

    VastaaPoista