Vauvaviittomat

Olen viittonut tyttäreni kannsa siitä lähtien kun tyttö oppi istumaan. Vauva viittomat on viittomakielen yksittäisiä viittomia ja meillä on ollut käytössä myös muutama oma, itse keksitty viittoma.

Ensimmäisen viittoman tyttö viittoi 8 kuukauden iässä. Tuo viittoma oli koira. Myöhemmin luin kirjan vauvaviittomista joissa kehoitettiin aloittamaan viittomat sellaisista viittomista, jotka viitotaan lähellä kasvoja ja koira ei sitä ole koska viitotaan reiteen. Tyttö kuitenkin viittoi koira kun katseli ikkunasta naapurin koiria. Kissa viittoma oli myös ensimmäisiä mitä tyttö oppi. Harmittaa etten nauhoittanut aikaisemmin tytön viittomia mutta tässä on video, jossa tyttö on 1v 4kk ja viitotaan kaikkia sanoja mitä muistin.

Video on siitä hauska, että siinä näkee kuinka lapsi ei käytä viittomaa jos osaa sanoa sanan. Tyttö ei ole koskaan viittonut pappa, koska on osannut todella varhain sanoa pappa, eikä tyttö viito tällä videolla mamma koska osaa sanoa sen. Mustikan tyttö viittoo mansikkana ja kalan hän viittoo ensin kilpikonnana kunnes näkee minun viittovan kala.

En oikein tiedä miksi meillä on viitottu. Tyttö on ollut kova viestimään ja huitomaan käsillä vauvasta asti. Ihmettelin miksi vauva huitoo käsillä 4kk vanhana ja päädyin tulokseen että vauvalla on asiaa. Viittomien ansiosta olen myös päässyt katsomaan mitä pienen tytön päässä liikkuu ja kuinka hyvin hän ymmärtää asioita vaikka ei vielä puhukkaa.

Nykyään meidän 3v tyttö puhuu loputtomasti joten manailut, että lapsi ei opi puhumaan jos käytetään viittomia on aika aiheeton meillä. Tyttö tykkää viittoa vielä nykyäänkin joitain tiettyjä viittomia kuten "pissa pottaan" ja "auton avaimet". Viiton vieläkin lapselle `kuuntele´ viittomaa jos haluan että lapsi keskittyy ja kuuntelee minua tarkalleen. Viittomia siis käytetään puheen yhteydessä eli tarkoitus ei ole viittoa mykkänä vaan puheen seassa.

Vastaan mielelläni kysymyksiin jos sellaisia herää.

Tämän päiväinen ruokani

Huom! Tämä ei ole mikään ruokablogi, mutta tahdon jakaa kanssanne tämän hyvän, ehkä hieman monimutkaisen reseptin jonka olen kasannut ystäväperheen isältä saamista ideoista ja liittänyt siihen vielä omat herkkuni.

Punajuuripaiston on hieman aikaa vaativa, mutta helppotehdä. Paistos kannattaisi tehdän edellisen päivan jämistä, mutta on niin hyvää, että jaksan valmistaa sen alusta loppuun pelkästäänkin. Varsinkin tällaisina päivinä kun muksu on mammalassa ja aikaa on runsaasti.

Ensin kuorin ja pilkoin punajuuret ja laitoin ne kiehumaan. Ne saavat kiehua parikin tuntia. Hetki sitten otin tunnin päikkärit ja punajuuret kiehuivat koko ajan miedolla lämmöllä. Sitten laitetaan kiehumaan miedolle lämmölle paseerattu tomaatti, joka saa kiehua noin puoli tuntia, jonka jälkeen siihen lisätään kerma ja annetaan kiehua vielä toinen puolituntinen. Tässä samalla ruskistin jauhelihan ja leikkasin tuoretta basilikaa ja oregaanoa ja ison kasan juustoa.

Lempilautanen esiin, siihen punajuurisosetta (soseutettu sauvasekottimella ja jätetty isompia paloja sekaan), sen jälkeen jauheliha, tomaattikastike, yritit ja juusto. Lautanen hetkeksi uuniin 10min tai vähemmän ja sitten lautanen jäähtymään. Pitää malttaa, että lautanen jäähtyy kunnolla ettei sormet pala. Tämä annos on yhdelle mutta sen voi tehdä myös isompaan piirakka vuokaan niin siitä riittää useammalla. Tein vain itselle koska mies ei ole yhtä innoissaan tästä ruusasta kuin minä.

Sitten herkuttelemaan!

 

Salaattilautasella tomaattia, paprikaa ja kaalisalaattia (majoneesillä)

Suosikkilautanen (ruoka maistuu aina paremmalta suosikkilautaselta)

Punajuuret ja jauheliha.



Kastike ja yritit.














Juusto päälle ja uuniin.

Nykyajan linnut

Heti alkuun muutama sana minusta. En ole luontokuvaaja, kuvaan mieluiten ihmisiä ja tapahtumia. Sen vuoksi tämän jutun kuvat ovat aika huonolaatuisia, mutta toivottavasti niistä selviää ajatus.

Toisekseen en ole mikään kasvi- tai lintutieteilijä vaikka isän puolen suvussa tällaisia tieteilijöitä on. Erotan naakan, variksen ja harakan ja tietyn määrän pikkulintuja. Muistan, että lapsena setäni rengasti lintuja Tuulikki mummon pihassa. Ja Tuulikki mummo ruokki, ehkä vähän naapurienkin harmiksi naakkoja pihallaan. Kuulin joskus käytettävän sanaa naakkamummo. Naakkamummo elää käsitteenä vieläkin sillä juuri yksi vanha luokkakaverini kysyi vieläkö se naakkoja syöttävä mummo asuu siellä asevelikylässä.

Se miksi kiinnitän huomiota lintuihin ja muihin luonnon tapahtumiin johtuu varmasti sukurasitteesta. Lintu- ja kasvikirjat ovat aina käden ulottuvilla ja tiettyjä neuvoja kuten: Keväisin ei kannata törmätä pöllöön ja lokitkin ovat agressiivisiä pesimisaikana, olen kuullut monta kertaa.

Mutta tässä mielestäni hauskimmat yksityiskohdat jotka olen huomannut lähi vuosina:

Liikennepylväät ovat ilmeisesti ihanteellisia pesärakennus paikkoja. Tuossa tiellä jossa tuo pikkulinnun pesään lento on kuvattu on muutamalla muullakin linnulla pesä lampussa. Tänä vuonna huomasin ensimmäistä kertaa tuollaisen naakan pesän.

Kaikenlaista sitä tänne kirjottaa, mutta joskus on kiva pysähtyä katselemaan ympärille ja huomata jotain uutta.

Viestejä vaatekomerosta

Vaatekomeron siivoaminen ja järjestäminen on ikuista puuhaa. Sitä ei saa koskaan valmiiksi tai jos saa sellaiseksi että siellä pystyy kääntymään niin viimeistään kahden viikon päästä komero on ovelle asti täynnä. Pienessä asunnossa komerolla on valtava merkitys, mutta miksi tuota kaatopaikkaa ei saa koskaan järjestykseen?

Löytyy vaatteita joita ei raaski heittää pois, sellaisia jotka ovat isoja, pieniä tai juuri sopivia, mutta väärän värisiä. Käsissä pyörii monta vaatetta, kenkää ja tavaraa ja pää yrittää keksiä niille jonkin sijoituspaikan. Miksi on niin vaikeaa heittää tavaraa roskiin tai keräykseen? Miksei kirppis laatikko tule koskaan täyteen? Ne kerrat kun olen raivopäissäni heitellyt tavaraa roskiin tuntuivat hyvältä, mutta nyt on taas sellainen kausi ettei mistään pysty luopumaan. Niin ja tila loppuu siis kesken.

Päätin tänään kuitenkin jätjestää edes hieman komeroa, niin että tietäisin edes vähän missä mikäkin tavara on. Tuollainen hieman siivoaminen on kuitenkin mahdottomuus ja niinpä tästä siivouskerrasta meinasi tulla jätti urakka. Sain kuitenkin taivuteltua itseni järjestämään vain 4 vai 5 laatikkoa. Kirjoitin laatikoiden kylkeen viestejä itselleni, ihan vaan siksi, että tietäisin edes jotain laatikoiden sisuksista.

Vaatekomeron järjestäminen on siis yhtä ikuista taistelua. Toisaalta siitä voisi myös tehdä taidetta niin kuin Tuulikki mummoni teki. Alla olevassa kuvassa on mummon liinavaatekaappi, jossa hän on koristanut jokaisen pinon pään ruusukkeella. Tulisihan tuosta hyvä mieli jos komero olisi kauniisti koristeltu. Päämääränä pidän kuitenkin sitä, että turhaa tavaraa saataisiin pois ja säilytettäisiin vain tarpeellinen. Mistä kumpuaa tällainen pula-aja meininki, että kaikki tavarat pitää säästää jos niitä sittenkin tarvittaisiin joskus. Sitten taas on käynyt myös niinkin, että vanhat kaapissa lojuneet tavarat ovat saaneet uuden elämän, esimerkkinä vaikka se 20 vuotta mammalan kaapissa seisonut sohvakangas, josta tein nyt kauppakasseja ja ihania pussukoita.

Neuvona siis: Älä heitä mitään pois, huomenna voit tarvita sitä! Tai: Yhtään tavaraa et täältä mukaasi saa! Miksi siis jemmailet turhuutta?

Nyt lähden etsimään silmälasejani... ne ovat aina hukassa. Kukakohan insinööri keksisi tähänkin helpotusta :)

Kahvinkeittämisen taidetta

Joskus elämässä kannattaa tehdä yksinkertaisista, arkisista asioista monimutkaisia ja paljon vaivaa vaativia. Yksi tällainen arkinen asia josta halusin tehdä taas uudelleen taidetta on kahvin keittäminen. Isäni toi minulle paketillisen tumma paahtoista kahvia ja se maistui niin hyvältä, että muistin kuinka ennen vanhaa keittelimme pannukahvikeittimellä kavit ja nautimme siitä.

Kahvipannu oli hieman epäkunnossa, mutta se saatiin kuitenkin korjattua kohtalaisesti. Kannun kannen luukku oli irronnut ja se laitettin takaisin. Luukku falskaa jos pannua pitää pitkään täydellä teholla levyllä, mutta jos pannun laittaa vähän sivuun hellalla niin luukun tiiviste kestää.

Laitan yleensä kahvinkeittien valmiiksi illalla, että aamulla saan painaa sen vain päälle. Niin tein nytkin, laitoin kahvipannun tarvikkeineen valmiiksi aamua varten.

Täytyy kyllä myöntää etten jauhanut aamulla pavuista kahvia vaan laitoin pannujauhatusta. Mutta myllyä pääsee käyttämään myöhemminkin ja ajattelin että siitä tulee kivaa puhaa lapselle. Pannumyssyn ompelin sinä aikana kun kahvi pulputteli. En tiedä onko tuo myssy ihan oikeanlainen eli pitääkö se pannun lämpimänä, mutta on nyt ainakin jotain.

Siitä en sitten tiedä onko kahvi sen parempaa tällä tavalla vai tavallisella kahvinkeittimellä. Enkä tiedä kannattaako tällaisesta arkisesta asiasta tehdä näin monimutkaista. Kaikki kun hoituisi pelkällä napin painalluksella eikä tarvitsisi olla koko ajan passissa hellan vierellä. Toisaaltaan vanhat esineet näyttävät ja tuntuvat "mummolta". Väkisinkin mieleen tulee puuhella ja vanhat kahvikupit. Sitä en muista joiko Tuulikki mummo koskaan kahvia, mutta kahvimyllyn hän omisti. Mariitta mummo taas juo kahvia ja kahvihetket neljän sukupolven kanssa jäävät varmasti mieleen.

Meillä lapsi saa myös kahvia. Kupin pohjalle lorautetaan pikku tilkka kahvia ja loput laitetaan maitoa. Tässä kuvassa ollaan vappukahvien jälkeen mammalassa.

Kissa klubi

Amigurumisilmät meren takaa saapuivat. Ihmeellistä, että niiden tilaaminen rapakon takaa tulee halvemmaksi kuin täältä kotikaupungista ostaminen.Ostin myös pari kerää uutta lankaa joten kissa villitys jatkuu.

 

Lainasin myös serkulta kirjan jossa oli virkatut kesätossut ja ajattelin kokeilla niidenkin tekemistä. Kuulemisiin rakkaat lukijat :)

Uusi amigurumi

Löysin tällaisen ihanan kissan ohjeen eräästä kirjaston kirjasta. Tosin muokkasin ohjetta aikalailla uudenlaiseksi. Tein kissalle jalkaan kengät ja ohjeen mekko ei oikein istunut kunnolla joten sitäkin muokkasin samalla kun virkkasin. Tämä on siis kissan ohje, mutta mielestäni jotkut näistä kissoista näyttävät hiiriltä. Mies sanoi, että se johtuu korvista. Kissan korvista pitäisi tehdä terävämmät ja hiirellä on pyöreät korvat. Tyttäreni sanoi kyllä myös, että nukke näyttää kissalta.

Tein muutaman kissan lisää ja näille uusille kissoille tein peukalotkin. Se mihin kissa peukaloa tarvitsee on minullekin vielä mysteeri, mutta halusin kokeilla peukalon tekoa kun olen jossain ohjeessa sellaisenkin nähnyt. Nämä peukalot tulivat kyllä ihan päästäni, eli eivät ole tehty minkään ohjeen mukaan.

Ihastuin näihin kissoihin niin että taidan loput langat käyttää näihin. Lankoja kyllä riittää niin pitkäksi aikaa, että tämäkin innostus hiipuu. Ainoa ongelma tällä hetkellä on se, että silmät puuttuvat. Lähetin tällä viikolla tilauksen USA:han ja nyt vain odotellaan koska silmät saapuvat. Yhdelle kissalle laitoinkin nuo isommat silmät, mutta en oikein tiedä ovatko ne ihanat vai kamalat...

Yllättävän monta harjoitustyötä pitää tehdä ennen kuin olen tyytyväinen tulokseen. Kaikissa kissoissa on jotakin parannettavaa. Täytyy myös käydä ostamassa avaimenperärenksuja, että saan sellaisen kiinnitettyä nuiden päähän.